keskiviikko 21. tammikuuta 2009

City-lehti Pronssisoturi-kirjasta

City-lehti nimesi Pronssisoturi-kirjan 2000-luvun kymmenen vihatuimman ja vaarallisimman kirjan joukkoon. Alla jutun teksti, niiden alla skannaukset.



City 20/2008

2000-LUVUN KIRJAROVIOT

Lukeminen kannattaa aina. Mutta kirjoittaminen ei välttämättä.

Tappouhkauksia, sensuuria, vainoja, häiriköintiä ja oikeusjuttuja. Kirjailijan ammatti ei edelleenkään ole vaaraton. City listasi kymmenen kirjaa, jotka ovat järkyttäneet, inhottaneet, suututtaneet ja puhuttaneet 2000-luvulla.

Millaista kirjallisuutta Suomessa ei voi julkaista?

“Rasismiin, fasismiin ja huumeiden käyttöön kehottavat opukset sekä muu laittomuuksiin kannustava materiaali”, listaa kustannusyhtiö Liken Timo Forss pannassa olevia aiheita. Hän muistaa Tanskassa kulttikirjaksi nousseen J.K. Ihalaisen kirjan Soma, joka kiersi Liken lisäksi monissa muissa kustantamoissa. Huumeiden esittelykirja ja käyttöopas jäi julkaisematta.

Terra Cognita julkaisi Tatu Vanhasen kirjan Globaalit ongelmat, jota syytettiin rasismista.

“Tiesimme, että kirja herättäisi paljon keskustelua, mutta mielestämme se ei ole rasistinen. Pyrimme tietoisesti kustantamaan kirjoja, jotka käsittelevät kiistanalaisia aiheita. Uskontokriittisistä kirjoista on tullut jonkin verran palautetta” kertoo Terra Cognitan johtaja Kimmo Pietiläinen.

Etukeno-kustantamo julkaisi 2000-luvun Suomessa ehkä eniten puhuttaneen kirjan Pääministerin morsiamen. Kustantamon johtaja Kari Ojala poisti kirjasta itsesensuurin hengessä jo etukäteen intiimejä pätkiä ja seksikuvauksia. Kun kirja oli jo taitossa, hän päätti poistaa sadasta tekstiviestistä noin 90.

“Kirjasta nostetun oikeusjutun jälkeen olemme tiukentaneet kustannuspolitiikkaa. Meille tarjottiin erittäin kiinnostavaa ja huolellisesti kirjoitettua kirjaa, jossa käsiteltiin Ven äjän ja Yhdysvaltojen johtajien suhdetta terroristijärjestöihin ja maissa tehtyihin terroristitekoihin. Aihe oli liian arka, emme uskaltaneet julkaista kirjaa. Olemme olleet pääministerin hampaissa emmekä missään nimessä halua Venäjän hampaisiin.”

Esittelemme 2000-luvun kymmenen vaarallisinta kirjaa.


Pronssisoturi

Kirja käsittelee Viron viimevuotisia patsasmellakoita, joita nimitetään venäläiseksi intifadaksi. Puheita Viron neuvostomiehityksestä kutsutaan natsimyytiksi. Kirjan mukaan suomalainen media vaikenee Viron apartheid-järjestelmästä ja Tarja Halonen on apartheid-järjestelmän kummitäti. Bäckman toteaa, että Virosta on tullut vaarallinen valtio ja että se on tulossa itsenäisyytensä päähän. 

Virossa media ja kansa ihmettelivät, mitä syytä suomalaisella on hyökätä maata vastaan. Helsingin yliopistolle lähetettiin avoin kirje, jossa kirjailijaa verrattiin holokaustin kieltäjään ja kyseenalaistettiin Bäckmanin kyky toimia Viron oikeuden opettajana. Allekirjoittajien joukossa oli suomalaisia ja virolaisia tutkijoita, kirjailijoita ja poliitikkoja kuten Sofi Oksanen, Imbi Paju, Iivi Anna Masso, Anna Rotkirch, Lasse Lehtinen ja Henrik Lax. Bäckman ilmoitti ryhtyvänsä oikeustoimiin kirjeen kirjoittajia vastaan. Bäckmania on syytetty myös kiihkovenäläisyydestä ja kansanpetturuudesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti